Siirry sisältöön

Uskosta dataan.
Halusta vaikuttaa.

Skillio syntyi vahvasta uskosta osaamiseen ja datan voimaan liiketoiminnassa. Yhdistämme nämä elementit tarjotaksemme ratkaisuja, jotka ovat avainasemassa yritysten kilpailukyvyn säilyttämisessä ja vahvistamisessa globaalissa markkinassa. Me Skilliolla ymmärrämme, että oikeanlaisen datan hyödyntäminen ja siihen tarvittava osaaminen ovat ratkaisevia tekijöitä yritysten menestyksen tiellä.

Vankalla kokemuksella.
Loputtomalla uteliaisuudella.

Asiakkaat ovat meille ensiarvoisen tärkeitä, ja haluamme tarjota heille laadukasta ja kilpailukykyistä osaamista. Pysymme jatkuvasti lähellä yrityksiä ja hakijoita, kehittyen ja mukautuen nopeasti heidän muuttuviin tarpeisiinsa. Tekoälytuetut intensiivikoulutuksemme, korkeatasoinen rekrytointi, laajat verkostot, osaava tiimimme sekä asiakkaille näkyvä kustannustehokkuus ovat avaimia tähän strategiaan. Olemme myös edelläkävijöitä tekoälyn käytössä koulutuksessa, sillä uskomme sen tuomaan tehoon ja syvyyteen oppimisessa.

Meillä on vahva alan osaaminen: yhteensä yli 40 vuoden kokemus data-, rekrytointi-, koulutus- ja laajemmin IT-alalta. Olemme työskennelleet yhdessä ja nyt jatkamme sitä myös alan yrittäjinä. Uskomme vakaasti, että yrittäjinä voimme paremmin vaikuttaa siihen, mikä työssämme on aina ollut palkitsevinta: yritysten kasvun tukeminen, uusien työurien edistäminen, teknologian hyödyntäminen ja näiden kautta yhteiskunnallisen hyvän luominen.

Yhteystiedot

Stefan Heinrichs, Founder
050 447 9687
stefan@skillio.ai

Jukka Pulkkinen, Founder
050 447 2747
jukka@skillio.ai

Katja Miettinen, COO
040 779 2492
katja@skillio.ai

Onni Niemelä, CTO
050 540 4645
onni@skillio.ai

Emma Uhtakari, Skills Development Manager
040 069 4293
emma@skillio.ai

Stefan, Founder

Stefan on työskennellyt toimitusjohtajana rekrytointi- ja vuokratyöpalveluita tarjoavassa yrityksessä Suomessa ja Saksassa lähes 15 vuoden ajan. Hänen johdollaan yritys kasvoi merkittäväksi toimijaksi alallaan. Stefan uskoo, että yksi yritysten menestyksen avaimista on juuri osaaminen ja sen kehittäminen. ”Haluan varmistaa, että suomalaisten yritysten kasvu ei jää kiinni oikeanlaisten osaajien puutteesta.” Hän myös painottaa tuotteiden ja palveluiden skaalattavuuden tärkeyttä, ja tässä data ja tekoäly tarjoavat mahdollisuuksia niin Skilliolle kuin muillekin. ”Yritysten, kuten meidän, on alusta saakka mietittävä skaalautumista. Ensin on otettava haltuun kotimarkkina ja sitten laajennuttava isommin.”

Jukka, Founder & toimitusjohtaja

Jukka on pitkän linjan ammattilainen henkilöstö- ja IT-alalla. Hän toimi lähes kymmenen vuotta henkilöstöpalvelualan yrityksessä myyntijohtajana, missä hän auttoi yrityksiä saamaan oikeanlaista IT-osaamista. Vuonna 2017 Jukka perusti Suomen ensimmäisen kiihdytetyn oppimisen yrityksen, ja viimeisimpänä hän johti IT-konsultointiyritystä, missä hänen kiinnostuksensa datan mahdollisuuksiin syttyi. Jukka on myös vahva puolestapuhuja tekoälyn hyödyntämisessä koulutuksissa. ”Yrityksille on elintärkeää, että niiden dataosaaminen vastaa nopeasti muuttuvan markkinan tarpeisiin. Tekoälyn avulla voimme tehostaa ja syventää oppimista, ja näin saada nopeasti laadukkaita osaajia markkinoille.”

Onni, Partner & CTO

Onni on kokenut data-ammattilainen. Hän on työskennellyt datastrategioiden ja -projektien parissa sekä suomalaisissa että kansainvälisissä yrityksissä. Onni onkin vahva puolestapuhuja liiketoiminnan kehittämisessä datan avulla. ”Data mahdollistaa yrityksille laadukkaammat päätökset, sekäuusia liiketoimintamahdollisuuksia, mutta datan hyödyntämisen on lähdettävä yrityksen tarpeista, eikä vain datan tuomista mahdollisuuksista”. Onni on valmistunut National University of Singaporesta, joka on yksi maailman arvostetuimmista teknisistä yliopistoista. Jo opiskellessaan hän visioi tekoälyn mahdollisuuksista oppimisen tehostamisessa ja nyt hän tuo tätä visiota Skilliolla toteen.

Katja, Partner & COO

Katjalla on pitkä ja monipuolinen kokemus eri toimialojen johtamisesta, joten hän tuntee hyvin erilaisten yritysten tarpeet ja haasteet. Viime vuosina hän on johtanut henkilöstö- ja rekrytointi- sekä IT-osaamiseen keskittyvän intensiivikoulutusyritystä. Katja uskoo vahvasti ihmisten kykyyn oppia ja datan voimaan liiketoiminnan kehittämisessä. Hänen mukaansa markkinoilla tarvitaan toimijaa, joka yhdistää nämä, ja on sekä datan että osaamisen asiantuntija. ”Yritysten on voitava luottaa siihen, että dataosaaminen vastaa markkinoiden muuttuvia tarpeita. Vain näin voimme luoda aitoa kilpailuetua yrityksille.”

Emma, Skills Development Manager

Emmalla on vankka kokemus intensiivikoulutusten suunnittelusta, ja hän on osaamisen kehittämisen ammattilainen. Emma on vahva puolestapuhuja sille, että osaamisen kehittämisen tulee lähteä yritysten tarpeista ja henkilöiden motivaatiosta. Hän haluaa löytää oikeat uudet dataosaajat ja varmistaa, että asiakkaat saavat parasta mahdollista osaamista ja palvelua. ”Uskon, että jokaisella on potentiaalia kasvaa ja kehittyä. Tehtäväni on auttaa ihmisiä uudelle datauralle ja luoda näin yrityksille menestyvämpää tulevaisuutta.”