Siirry sisältöön

12 viikossa Data Engineeriksi (AI Focus)

Miksi dataosaajille on kysyntää?

Data on yrityksille yhä tärkeämpi kilpailuetu. Sitä tarvitaan päätöksenteon tueksi, liiketoiminnan kehittämiseen ja uusien tekoälyratkaisujen luomiseen. Samalla tarve osaaville teknisille data&AI-osaajille kasvaa.

Olitpa sitten asiantuntija tai toiminut teknisemmässä tehtävässä, nyt on hyvä hetki hypätä alalle, jonka näkymät ovat vahvat.

“Data Engineerit ovat keskeisessä roolissa, kun yritykset rakentavat kestävää kasvua ja uudistuvat datan avulla. He mahdollistavat sen, että dataa voidaan hyödyntää luotettavasti ja vaikuttavasti, ja siksi heidän osaamisellaan on kysyntää nyt ja tulevaisuudessa.”
— Onni Niemelä, CTO & kouluttaja, Skillio

Mitä Data Engineer tekee?

Yrityksillä on tyypillisesti valtava määrä dataa eri tietolähteistä ja sen määrä vain kasvaa. Usein se ei ole sellaisenaan tehokkaasti hyödynnettävissä, vaan dataa tulee kerätä ja säilöä oikeanlaisessa muodossa. Data Engineer on tekninen mahdollistaja. Hän rakentaa dataa liikuttavia järjestelmiä, suunnittelee ja kehittää tietovarastoja sekä dataputkia, ja varmistaa, että data on hyödynnettävissä liiketoiminnan tarpeisiin.

Työhön kuuluu esimerkiksi:

  • Datan kerääminen ja siivoaminen eri lähteistä
  • Tietovarastojen ja -kantojen rakentaminen ja hallinta
  • ETL-prosessien suunnittelu ja toteutus
  • Tietoturvan varmistaminen
  • Yhteistyö liiketoiminnan sekä kehittäjien kanssa

Data Engineerit ovatkin avainroolissa, sillä he mahdollistavat datan hyödyntämisen päätöksenteossa ja liiketoiminnan kehittämisessä. Ilman Data Engineerien osaamista yritykset eivät myöskään voi toteuttaa keskeisiä projekteja esimerkiksi tekoälyyn liittyen. Data Engineerit työskentelevät tiiviisti eri asiantuntijoiden ja sidosryhmien kanssa, joten yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot ovat avainasemassa.

Tutustu asiakkaamme Norrinin operatiivise johtajan Joonaksen ajatuksiin sekä heille rektytoituneiden Janen ja Kristiinan kokemuksiin koulutusohjelmasta.
Asiantuntijahaastattelussa Norrinin Joonas, Jane ja Kristiina

Meitä kiinnostavat henkilöt, joilla on joko asiantuntija- tai tekninen tausta

Sinulla on joko kokemusta asiantuntijatyöstä tai olet työskennellyt teknisessä roolissa. Molemmat taustat antavat erinomaiset eväät data-alan tehtäviin.

Asiantuntijatausta

Olet toiminut asiantuntijatehtävissä esimerkiksi teollisuudessa, pankki- tai vakuutusalalla, energiasektorilla, terveydenhuollossa, markkinoinnin tai konsultoinnin parissa. Nyt haluat siirtyä teknisempään rooliin, jossa voit hyödyntää aiempaa osaamistasi ja työskennellä datan parissa kehittäen liiketoimintaa.

Tekninen tausta

Olet työskennellyt ohjelmistokehityksen, järjestelmien, teknologioiden tai datan parissa ja haluat nyt siirtyä nimenomaan tekniseen datatekemiseen ja rakentamaan ratkaisuja, joilla on vaikutus liiketoimintaan.

Lisäksi vaativassa intensiivikoulutuksessa sekä tulevassa tehtävässäsi menestyäksesi sinulla on: 

  • Korkeakoulututkinto (yliopisto, korkeakoulu tai ammattikorkeakoulu).
  • Suomen kielen vahva osaaminen sekä kyky viestiä asiantuntijatasolla sujuvasti myös englanniksi.
  • Vahva into teknologiaa ja dataa kohtaan.
  • Uteliaisuutta ja halua oppia intensiivisesti sekä työelämässä.
  • Joustava ja tuloshakuinen asenne työhön sekä halu työskennellä ihmisten kanssa.
  • Asut pääkaupunkiseudulla.

Miten koulutusohjelma toimii?

Koulutus koostuu kahdesta vaiheesta:

Esiopinnot 22.9.2025 – 19.10.2025 (osa-aikaisesti ennen intensiivikoulutusta)
Intensiivikoulutus 20.10.2025-16.1.2025 (12 viikkoa, kokoaikainen, arkisin klo 9–17)

Intensiivikoulutus toteutetaan pääosin etänä. Lisäksi järjestämme muutamia yhteisiä lähikoulutuspäiviä, joissa pääset tapaamaan muita koulutukseen osallistuvia.

Koulutuksen aikana:

  • Saat opetusta Skillion omilta kouluttajilta sekä ulkopuolisilta asiantuntijoilta, jotka ovat alansa huippuja
  • Opit sekä yksin että ryhmissä tekemällä käytännönläheisiä tehtäviä
  • Työskentelet tiiviissä vuorovaikutuksessa muiden kanssaopiskelijoiden kanssa ja opitte myös toisiltanne
  • Pääset kehittämään taitojasi aidon työelämän kaltaisissa projektikokonaisuuksissa
  • Harjaannut työskentelemään moderneilla datatyökaluilla ja -menetelmillä
  • Käytössäsi on tekoälypohjainen oppimistyökalu, joka toimii tukiälynä oppimisesi tukena

Lisää tavastamme tukea oppimista intensiviikoulutusohjelmissamme löydät täältä: Koulutuksemme – Skillio

Koulutuksen jälkeen osaat
  • Ohjelmoida Pythonilla
  • Rakentaa ETL-prosesseja ja käsitellä dataa tehokkaasti
  • Käyttää SQL:ää tiedon hakuun ja muokkaukseen
  • Hyödyntää Azure-pilvialustaa työssäsi
  • Ymmärtää tietovarastoinnin ja tietokantojen käytön
  • Visualisoida ja analysoida dataa
  • Tunnistaa tietoturvaan ja tietosuojaan liittyvät riskit
  • Kytkeä datan liiketoiminnan kehittämiseen
  • Koneoppimisen ja tekoälykehityksen perusteet, sekä modernit GenAI-kehityksen periaatteet ja työkalut 

Mitä koulutuksen jälkeen tapahtuu?